Työn riskien arviointi (TRA) on työvaiheen työn riskien arviointimenettely. TRA:ssa työvaihe palastellaan pieniksi työvaiheosiksi, joiden osalta selvitetään sen sisältämä riski, riskin hallinta ja vastuutaho.
Seuraavista töistä tulee aina laatia kirjallinen työsuunnitelma:
- työt, joissa työntekijöihin kohdistuu maansortuman alle hautautumisen, maahan vajoamisen tai korkealta putoamisen vaara, joka on erityisen suuri työn luonteen, käytettyjen työmenetelmien/työskentelypaikan tai työmaan olosuhteiden vuoksi
- työt, joissa työntekijät altistuvat kemiallisille tai biologisille aineille, jotka muodostavat erityisen vaaran työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle tai joihin liittyy määräaikainen terveyden seuranta
- työt, joissa käytetään sellaista ionisoivaa säteilyä, joka edellyttää määrättyjen tai valvottujen alueiden merkitsemistä erikseen määrätyllä tavalla
- suurijännitejohtojen ja -linjojen läheisyydessä tehtävät työt
- työt, joihin liittyy työntekijöiden hukkumisvaara
- työt kuiluissa, maanalaisissa rakennuskohteissa ja tunneleissa
- työt, joissa käytetään sukellusvälineitä
- painekammiossa tehtävät työt
- työt, joissa käytetään räjähdysaineita
- työt, joihin liittyy raskaiden esivalmisteisten osien kokoamista tai purkamista
- rakenteiden, rakenneosien tai materiaalien purkutyö
- työt tie- ja katualueella sekä rautatiealueilla
Työmaan tulee huolehtia suunnitelman laatimisen lisäksi myös suunnitelman ja sen riskiarvioinnin ylläpitämisestä.
Vastuut:
- Työn suorittava urakoitsija laatii ja hyväksyttää TRA:n aina ennen töiden aloittamista
- Jokaisen urakoitsijan tulee ennen töiden aloittamista selvittää oman työnsä riskit ja niiden vaikutus muuhun samanaikaiseen työskentelyyn
- Päätoteuttajan (SRV) työnjohto hyväksyy TRA:n ennen työn aloittamista
Laaditut TRA:t lisätään urakoitsijan tietoihin SRV:n Verkostorekisteriin.

